Tiedeykkönen
Homo sapiens nauraa itselleen ja muille, simpanssi hauskuuttaa vain itseään
- Author: Vários
- Narrator: Vários
- Publisher: Podcast
- Duration: 0:48:35
- More information
Informações:
Synopsis
Vaikka me, simpanssit ja bonobot olemme läheistä sukua, niin huulenheitto ei suju muilta kuin meiltä. Myös toistensa hauskuuttaminen ja naurattaminen on Homo sapiensin hommia. Ihmislapsen tarttuva nauru toimii ja tarttuu herkästi lajikumppaneihin. Lapsen nauru tekee tehtävänsä, kun se saa muut mukaan nauramaan yhdessä, sanoo pikkulasten huumoria tutkinut Tuula Stenius. Homo sapiensista siirrytään sukulaislajeihin. Kutittaminen naurattaa myös simpansseja, kertoo biologinen antropologi Sonja Koski. Simpanssia ei toisten toilailut naurata, mutta se on hauskaa, kun pelleilee itsekseen vaikka ämpäri päässä. Vaikka huumorissa on eroa, niin käyttäytymisessämme on paljon yhteistä. Evoluution myötä meidän käyttäytymisemme on kehittynyt monimutkaisemmaksi, mutta perusta on kuitenkin sama kuin muilla isoilla apinoilla. Tiedeykkösen toimittaa Leena Mattila.