Tiedeykkönen

Marsin vetisen historian selvittäminen on hämmästyttävä salapoliisitarina – suurin salaisuus on silti löytämättä

Informações:

Synopsis

Elokuussa amerikkalainen tutkimusryhmä ilmoitti löytäneensä Marsin pinnan alta alueita, joissa on todennäköisesti nestemäistä vettä. Löytö tehtiin hämmästyttävästi tutkimalla Marsin maanjäristyksiä eli marsjäristyksiä; kuten maapallollakin, planeetan läpi kulkevat maanjäristysaallot kertovat myös Marsin sisärakenteesta. Kyseessä oli jälleen yksi monista kerroista, kun Marsin vedestä on tehty isoja otsikoita. Vettähän punaiselta planeetalta on "löydetty ensimmäistä kertaa" jo usein, niin jäänä kuin kuurana pinnalla. Marsin pinta ja sen kivet kertovat omaa kieltään planeetan todella vetisestä historiasta, ja kun katsotaan miljardien vuosien taakse historiaan, niin Marsissa oli todennäköisesti myös elämälle otolliset olosuhteet. Nyt elämä, jos sitä on, voi luurata pinnan alla suojassa kylmyydeltä ja voimakkaalta säteilyltä. Mitä Marsin vedestä ja mahdollisesta elämästä tiedetään? Millaisia ovat tämän tutkimusmatkan tärkeimmät käänteet? Olennaisessa osassa ovat avaruusluotaimet ja -laskeutujat. Haastateteltavin